maanantai 3. joulukuuta 2012

Moikka!


Elikkä ei olla taas vähään aikaan kirjoteltu joten mä sitten päätin kirjottaa ;)

Ekaks kerron Sm-kisoista: Eli lähettiin lauantai aamuna klo. 09.15 ajamaan linkillä helsinkiin. Meidän kaa samassa linkissä oli Sitrit, Jnv:n Eleida ja Limetit. Oltiin noin klo 12 perillä. Ekaks mentiin syömään Sitrien kanssa. Sitten kateltiin kisoja lähes koko päivä.Vihdoin kun kisat oli ohi, menimme meidän hostellille. Siellä me tarkastettiin naru juttuja, tehtiin palauttavat venyttelyt ja käytiin happihypyllä. Sitten katselimme Sitrien kanssa Talent Suomen finaalia jännittyneinä. Mentiin noin klo 22 nukkumaan.
    Sitten lauantaina herätys oli 07.30 ja ekaks mentiin aamupalalle. Sitten laitettiin hiukset nutturalle ja pakkailtiin viimeiset tavarat kasseihin. Laitettiin kassit linkkiin ja lähdettiin lompsimaan Töölön kisahallille. Meiän harkka oli noin 10.40 joten alettiin heti lämppäämään. Harkka suoritus oli todella varma ja hyvä! Sanna-valkku oli todella tyytyväinen. Ei ollut melkein mitään isoa virhettä. Harkan jälkeen mentiin tekemään loppuverkka ja pienet venyttelyt. Sitten mentiin laittamaan kisameikit. Kaikille ei ehditty laittaa meikkejä kun pitikin jo lähteä syömään. Ruokana oli tosi hyvää lasangnea :) Sitten kun tultiin syömästä niin laitettiin kaikki meikit loppuun ja sitten kisat alkoivatkin ja me lähdettiin lämppäämän. Lämpässä muutamilla oli vähän keskittymis vaikeuksia, mikä koetteli Sannan hermoja. Mutta muuten kaikki meni ihan hyvin. Sitten piti lähteä maton reunalle odottamaan suoritus vuoroa. Kaikkia jännitti vähän mutta ei paljoa. Sitten kuulutettiin: 10-12 vuotiaiden sarjaa jatkaa Vaajakosken Kuohu Fitrit! Astelimme varmoina matolle alkuasentoon. Suoritus ei ollut mikään paras mutta ei se huonokaan ollut. Olimme aika tyytyväisiä, niinkuin Sannakin. Sitten mentiin kuuntelemaan Sannan palaute. Tuloksia ei vielä tullut koska alkoi 20 min tauko. Mentiin joukkueen kesken tekemään loppuverkka ja venyttelyt. Sitten tuli tuloksia ja kategoriaksemme tuli 2. Olimme ihan tyytyväisiä, koska ykköstä ei voinut odottaa koska kisoissa oli tiukka linja. Sannakin oli tosi tyytyväinen ja ylpeä meistä. Sitten menimme katsomaan Sitrien suoritusta. Se meni ihan  hyvin ja ne tulivat odottamaan tuloksia. Sieltä pamahti 1 ja mitali ! Sitrit olivat innoissaan. Sitten katsoimme kisat loppuun ja katsoimme myös palkintojenjaon. Sitten linkki lähtikin jo kuljettamaan meitä kotiin päin. :):) Oltiin noin klo 22.30 kotona.



Nyt meillä oli maanantaina eli tänään harkat, jotka olivat ensimmäinen osa meidän ja Sitrien taitotestejä! Teimme hyppyjä, tasapainoja, vartaloita ja pieni esiintyminen. Juuli opetti pienen ohjelman pätkän mikä piti yksin esittää Team Duolle ja valkuille. Huomenna on siis toinen osa meidän taitotesteistä missä tehdään akrobatiaa, ketteryyttä ja liikkuvuutta. Joukkue muutoksia saattaa tulla ;) Huomista odotellessa :D XDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXDXD

-Tinja J





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti